Tyyne


Tyyne
Labbölen Nelly
 
Beagle
Tricolour
S. 24.5.2003

Ollessani parikymppinen, ihastuin kertarysäyksellä beagleen. Kun tämä äkillinen ihastuminen oli iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta, istuin kaiken aikani netin syövereissä beagleja ihaillen ja pian olinkin jo päättänyt sellaisen hankkia. Heinäkuussa 2003 saapui sitten pieni beaglepentu Tyyne taloon.

Tyynellä on pienestä asti ollut pohjaton vatsa ja loputon nälkä, joten sen kohdalla ainakin pitää täysin sataprosenttisesti paikkansa se mitä beagleista sanotaan: ne ovat ahneita. Tyyne on myös äärettömän fiksu ja keksinyt kyllä keinot saadakseen herkut, joita ei ole sille tarkoitettu. Toisin sanoen, se on kautta aikain vetänyt talon ihmisiä kuin pässiä narussa.

Tyyne sterilisoitiin keväällä 2010. Todella rajut juoksuajat loppuivat siihen, mutta ne toivat mukanaan täydellisen virtsanpidätyskyvyttömyyden. Tähän vaivaan Tyyne syökin loppuikänsä päivittäin lääkettä, jolla vaiva pysyy kurissa.

Tätä sterilisaation seurauksena saapunutta vaivaa lukuun ottamatta Tyyne on ollut hyvin terve tyttö. Tätä tietysti toivoo jatkossakin, etenkin kun ikää alkaa olemaan jo hieman enemmän kuin vähemmän.