Tahvo


Tahvo / Sekarotuinen / Syntynyt 18.8.2009

Tahvoa voisi kutsua jonkinlaiseksi heräteostokseksi, sillä päätin sen hakemisesta luokseni siltä seisomalta, kun näin ilmoituksen myytävistä koiranpennuista. Kun ilmoitus oli sattumalta bongattu, ei mennyt aikaakaan kun olimme jo hakemassa pientä, pörröistä nyyttiä luoksemme.

Tahvo ei ole ollut varsinaisesti mikään helpoin perheenjäsen, sillä se oli vuosia todella yliaktiivinen, eikä osannut mukautua tilanteisiin, joissa olisi täytynyt olla maltillinen. Mikäli siis olin parikin päivää flunssassa sängyn pohjalla, hyppi Tahvo vauhkona kenguruloikkia tasajalkaa milloin kissojen milloin minkäkin ylitse, siinä samalla räksyttäen.

Villin kuorensa alla Tahvo on kuitenkin aina ollut äärimmäisen lempeä ja ihmisrakas, ja ajan saatossa se on myös rauhoittunut jo huomattavasti. Ainakin toisinaan Tahvoa voisi nykyään jo kuvailla jopa termillä seesteinen. Ainakin hyvällä mielikuvituksella.

Tahvo on aina ollut mitä mainioin lenkkikaveri, sillä se on hyvin läsnä kokoajan ja mukautuu milloin mihinkin tempauksiin. Se on myös tottunut valokuvamalli, joka sormea osoittamalla istahtaa koristeeksi kannonnypykän päälle, siinä sitten tyynesti kameralla osoittelun loppumista odotellen.

Terveys

Tahvolla alkoi vuonna 2014 ilmenemään voimakasta oireilua eturauhasen kanssa, joka sai sen olon kivuliaaksi. Vaivaan kokeiltiin aluksi hormonipiikkiä, joka ei kuitenkaan vaikuttanut edes alunperin odotettua aikaa. Tulin tuolloin siihen tulokseen, että Tahvolle paras vaihtoehto ja lopullinen lääke vaivaan on kastrointi, joten Tahvon miehisyys laski nyyttien verran syksyllä 2014.

Vuoden 2018 alussa Tahvolla alkoi ilmetä nukkumisen jälkeen jäykkyyttä takapäässä, jonka vuoksi kiirehdittiin luustokuvauksiin selän ja lonkkien osalta. Selkä oli kunnossa, mutta kuten olin jo etukäteen aavistellutkin, oli vika lonkissa. Tahvon lonkat ovat tasoa D/C ja tämän lisäksi sillä on kummallakin puolella nivelrikkoa. Tahvolle aloitettiin kuukausittainen Cartrophen-lääkitys, joiden lisäksi sen ruokavalioon kuuluu päivittäin niveliä vahvistavaa lisäravinnetta.