maanantai 7. marraskuuta 2016

Kuin kissat ja koirat

Osa Karvapuustin lukijoista muistanee vielä sen, kun viime helmikuun lopussa mieheni toi meille kaksi uutta kissaa - sen lieron puhuttua minulle viikkokausia tuovansa yhden. Never trust a crazy cat guy.

Lähes vieläkin tunnen sen kalsean kolotuksen leukaperissäni, niiden tuolloin kolahdettua silkasta shokista lattiaan, nähdessäni kantoboksissa yllättäen kaksi silmäparia, odottamani yhden sijasta.

Siitä on nyt jo yli kahdeksan kuukautta kun tämä vauhtivaljakko pesiytyi perheeseemme. Paljon on pyykkitelinettä kaadettu, verhoissa roikuttu ja mattoja raavittu. Kissanpennut, nuo tosielämän täystuhot. Tällä hetkellä villikot ovat noin vuoden ikäisiä - niiden ikä kun on kuitenkin arvio, koska ovat luonnosta löydettyjä.

Mitäs se orja siellä alhaalla taas metelöi

Siinä kiipeilypuun ylimmästä lepopussukastaan tilannetta tarkkailee Karvinen - se joka oli alunperinkin tulossa perheeseen. Mies päätti jo kauan aikaa ennen sen kotiutumista, että haluaa punaisen poikakissan, jonka nimeää Karviseksi.

Kun mies löytökissatalolla (mieheni toinen koti) sitten oli nähnyt tämän punanuttuisen viikarin, oli päättänyt siltä seisomalta, että siinä on hänen Karvinen. Vaan kuten sain myöhemmin huomata, oli mies ihastunut myös punanutun mustavalkeaan siskoon, joka tassutteli Karvisen kyljessä kotiimme ja sai nimekseen Vilma.

Vilma oli lähes alusta saakka hyvin reipas ja tottui nopeasti perheen koiriin - toisin kuin Karvinen. Sen mielestä koirat olivat kaiken kammottavuuden kuninkaita ja se jatkoikin viikosta toiseen sähisemistä niille - myös silloin, kun itse juoksi nurkan takaa suoraan koiraa päin.

Koirien katsoessa hämmentyneenä kylkeen juossutta punaviiruista vauhtivillea, Karvinen sähisi selkä kyyryssä, kuin koko törmääminen olisi ollut koiran syytä. Samoihin aikoihin Vilma oli jo tehnyt hyvnkin läheistä ystävyyttä koirien kanssa  ja saattoi muun muassa makoilla Maurin masukarvojen alla lämpöisessä ja nakersi lempeästi siinä ohessa välillä vähän koiran tassukarvoja..

Vaan ajan saatossa on Karvinenkin lopulta heltynyt. Koirat ovatkin sen mielestä ihan kivoja tyyppejä ja erityisesti Maurille se saattaa jo osoittaa hyvinkin hempeää hellyyttä... ♥



Mitä koirien hellimiseen muuten tulee, tuumasin viime viikon lopulla ostaa pojille uuden pedin, kun sellainen sattui osumaan haukankatseeni alle eläinkaupassa. Tuo mahtava, muhkea pehmoinen peti oli pakko kantaa kotiin.

Kun sitten kotona asetin muhkupedin olohuoneen lattialle, pyysin Tahvoa iloisesti petiin ottaakseni kuvan uudesta vuoteesta. Ja katsokaa. Katsokaa tuota rajatonta riemua ja ääretöntä iloa joka Tahvon koko olemuksesta paistaakaan!

Rai rai rai. Ihan kuule ratkeen liitoksistani tästä riemun määrästä

Uskokaa tai älkää, koiraparkaa ei vahingoitettu kuvauksissa, vaikka Tahvon herkkä ego toki saattoi mahdollisesti saada hetkellisen kolauksen.

Vaan kuinka ollakaan, kun kameralla osoittelu oli ohitse, ei mennyt kauankaan kun Tahvo jo hiipi uuteen petiin tyytyväisenä rullalle. Ja kun Tahvo poistui, valtasi pedin Mauri. Ja kun Mauri siirtyi, valtasi pedin kissat. Olen tyytyväisenä myhäillyt, että hyvä ostos oli! ♥

lauantai 5. marraskuuta 2016

Kun sydämesi sammuu

Tämän viikon alussa tein raskaan päätöksen, joka sattui niin paljon ja niin syvälle sydämeen, että tuntuu lähes repäisseen sen rinnastani matkallaan. Sain nimittäin vihdoinkin voimaa tehdä päätös Tyynen kohtalosta, jota olen pyöritellyt mielessäni viikkojen ajan.

Rakas, 13-vuotias beaglemummumme nukutettiin maanantaina ikiuneen. Tein päätöksen sitkeästi hammasta purren, pitäen siitä väkisin kiinni, kunnes rakkaan sydän ei enää lyönyt. Omasta sydämestä lähti niin valtava pala ja jätti kipeän, niin hirveän, valtaisan kipeän kolon.


Mummu sai viimeiseen saakka elää niin, että vielä jalka nousi, häntä heilui ja uteliaisuus oli tallella. Monet vaivat jotka alkoivat liittymään seuraan, eivät ehtineet saada valtavia mittasuhteita - mummu ei koskaan joutunut tuntemaan todellista tuskaa, sellaista jota ne olisivat aikanaan mukanaan tuoneet.

Tunnen särkyneen sydämeni sopukoissa, että päätös oli täysin oikea ja täysin ajallaan, mutta hirveää ikävää ja surua se tieto ei poista. Tyyne ehti kuitenkin elää hienon elämän ja kokea ja nähdä monia asioita elämänsä aikana. Ja jättää mieleemme niin monia valtavia muistoja, etteivät ne unohdu meiltä koskaan.

Tyyne ehti pohjattomasta ahneudessaan kaikkien näiden vuosien aikana keksiä keinot ja tuumailla temput, joilla varastaa kaiken syötäväksi kelpaavan tavalla tai toisella. Ja vielä lähtiessään, kaikkein viimeiseksi, se onnistui vielä haukkaamaan sydämestäni valtavan palan mukanaan.

On niin ikävä, niin valtava, kipeä ikävä.
Lepää rauhassa rakas.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Ei savua ilman tulta

Hola! Olisikohan aika puhaltaa puolisen vuotta lepoa viettäneeseen Karvapuustiin kipinää? Kyllä, kyllä olisi aika! Vaikka Karvapuusti on kenties on viettänyt kaikenkarvaista kesäuntaan, on itse elämä täällä jatkunut tuttuun tapaan tassutuksista töpötyksiin.

Ikävä kyllä elämään on myös astunut suuria suruja, joiden vuodattamat kyyneleet ovat osittain vaikuttaneet Karvapuustinkin hiljaiseloon. Matalapaine mielen perukoilla on ollut vahvasti läsnä, mutta kuinka ollakaan, karvaperhe on pitänyt hymynhäivettä hiljalleen yllä.

Tämän puolen vuoden aikana kun Karvapuusti on nukkunut, on ehtinyt moni karvaystävä nukkua poiskin. Jo keväällä nukkui ikiuneen pappapupu Saku ja kesän aikana myös muun muassa rex-tyttö Unna. Pupuperheen koko on kuitenkin pysynyt melko lailla vakiona, yhden uuden asukkaan, sekä kahden kotiinjääneen poikasen myötä.

Jo tovi sitten muuttivat kaikki puput sisälle - osan asuttua halki kesän ulkosalla. Töpöjengi on kokenut poismenojen myötä hieman muutoksia ja tällä hetkellä siihen kuuluu Miina-mummu, Paavo-pappa, Ella, Kira ja Diva.

Rakastan aina sitä hetkeä kun saa töpöjengin asumuksen sisustaa valmiiksi ja sitten siirtää itse jengin sisälle. Tulihan siitä hetkestä napattua muutama kuvakin, kun jengi siirtyi syksyn sumusta sisälle. Huomatkaa asumuksen takana, omassa asunnossaan, iltapuulle käyvät kanaset... :) ♥








Tällä hetkellä ulkosalla alkaa olemaan varsin harmaata, sillä tuuli on tuivertanut lehdetkin puista. Ennen harmautta, luonnon vielä kelliessä kaikessa kauneudessaan, tuli kuitenkin ikuistettua niitä kauniita värejä kuvin. Ja tottakai aina jokin koira matkassa mukana - mihinkäs tämä tyttö lähtisi ilman koiraa.. :)







Nyt sitten odotellaan talvea ja lunta. Kyllä, kuulun niihin ihmisiin jotka odottavat kovasti lunta. Erityisesti mikäli käy niin, että lumi sataa yön aikana ja saa herätä valkeaan aamuun, se on suorastaan täydellisen ihanaa!

Luonto ja eläimet. Elämän suola.
Ja sokeri. :)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Keväisiä kanimaisuuksia

Kuten edellisen postauksen lopussa lupasin, seuraa nyt vuorostaan kanimaisia kuulumisia ja ne alkavatkin sangen sopivasti kuvilla siitä, kun töpöjengi pääsi maanantaina ulkoilemaan nurmiaitaukseen. Töpöjengi käsittää siis ne seitsemän kania jotka asuvat yhdessä: Paavo, Miina, Saku, Ella, Diva, Unna ja Hilpu.

Osa kaneista "eksyi" kuviin useammankin kerran, kun taas esimerkiksi Ellasta ei onnistunut yksikään kuva, vaikka sekin luonnollisesti mukana oli menossa. Täytynee napata "muhku" kuvaan jossain vaiheessa myöhemmin.. :)

Hilpu ja Paavo yhteistuumin pienten heinänkorsien kimpussa
Unna kera karvanvaihtoisen nenänpäällysen ♥
Edessä Miina, takana Saku ja oikealla Hilpu
Neitosista ken on kaunein.. ♪ Hilpu ☺
Unna ja Diva
Saku - joka voimamiehen elkein nyhtää maasta herkullista juurta..

Kanimäärä on joidenkin kuukausien sisällä hieman kutistunut. Poismenojen käsittely on aina koettelemus ja erityisesti niissä tapauksissa, kun itse tekee päätöksiä suuntaan ja toiseen, vaatii se hieman enemmänkin voimia. Nämä ovat myös väistämättä olleet vaikuttamassa blogin hiljaisuuteen, jota jatkui oikeastaan koko kevättalven. Vaan eteenpäin kuljetaan koitosten ylitse.

Jos jostain voi olla onnellinen niin siitä, että "pappajengi" eli Saku, Miina ja Paavo porskuttamassa yhä vanhaan malliin. Sakullekin tuli vastikään 7-v ikää ja Miinalle tämä samainen luku olisi pyörähtämässä syksyllä. Toivottavasti ainakin, eli toivottavasti pikkumummu pysyy terveenä ja hyvinvoivana. :)


Keväässä kun kuljetaan, on mielessä taas suunnitelmia, joita olisi tarkoitus kevään tai kesän aikana toteuttaa. Yksi niistä on kanien ulkotarha. Se, joka viime kesänä oli jo tarkoitus muuntaa ajatuksesta toteutukseen, mutta joka mokoma sitten jäi kuitenkin lopulta ajatuksiin kiikkumaan.

Nyt on uuden kanitarhan suunnitelmat jo niin sanotusti pöydällä, joten toivon mukaan päästään pian siihen toteutusvaiheeseenkin - lumetkin kun lähti tänä vuonna ajoissa, niin pääsee rakentamaan jengille uutta kesäkämppää! :)

Sitä ennen kuitenkin hieman kuvia kanilasta. Ensimmäinen "yleisilmekuva" on vastikään tässä maanantaina illalla napattu. Kuvassa etualalla vasemmalla näkyy kanijengin asuntoa, josta on myös seuraavat kuvat, jo hieman useampien viikkojen takaa.




Talviaikaan olen välillä kantanut kaneille havunoksia nakerreltavaksi, mutta en osaa olla jo innokkaasti odottamatta sitä aikaa, kun pääsee tuomaan kuohkeita lehtipuunoksia!


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Herätys talviunilta!

Kas, näyttääkö teistäkin siltä, että kevät on alkanut hiipimään talven alta? Ja kiihdyttää vieläpä vauhtiaan. Ehkä bloginkin on siis aika heittää hyvästit talviunilleen, venytellä vetreästi ja siirtyä taas karvaperheen kuulumisten kertojaääneksi ☺


Kuten kuvastakin voi huomata, aurinko on näyttäytynyt ja etenkin tässä kuussa sangen hienosti! Tahvo esittelee kevään kuuminta "kattokaa mitkä pokat löysin maasta"-muotia. Oli puuhkahäntä aluksi hieman kummissaan, mikä kapistus se siihen kuonolle kiikkumaan asetettiin, mutta ei aikaakaan kun se jo katseli maailmaa reippaasti (ei niin vaaleanpunaisten) lasien läpi.


Kevät on ihanaa aikaa liikkua luonnossa, kera kameran ja koirien. Hiekkakuopallekin ollaan taas päästy, kun rinteet tulivat esiin lumikerrosten alta. Koirat nauttivat aina kovasti rinteitä pitkin juoksemisesta.

Ensi kuussa 13-v täyttävällä Tyynelläkin riittää yhä vain kuntoa lähes samaan tapaan kuin ennenkin. Hiekka senkuin pöllyää, kun turbomummu pistää tuulemaan, edestakaisin rinteitä ylös ja alas ravaten! Kuvassa rinteessä rellestää nuorin ja vanhin, eli Mauri ja Tyyne:

Polkee, polkee, jaksaa, jaksaa
Tyyne, kukkulan mummutar
Tahvo - aina yhtä terhakkana
Mauri ja maastovärit
Ja kuten sanottua, luonto heräilee kovaa vauhtia ja sitä on mitä mukavin seurailla! Muutama päivä takaperin yllätti jo sammakkokin hyppelehtimällä pihamme poikki. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun näen pihallamme sammakkovieraan näin ajoissa! Miten olikin meille eksynyt :)

"No kuule ihan kosiomatkalla tässä olin..."


Eläinperheessämme on ehtinyt tapahtumaan myös muutoksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Kanimäärä on hieman kutistunut, samoin kuin kanaparvikin on pienentynyt yhdellä, rakkaan Lyydian menehdyttyä muutama viikko takaperin. Sen sijaan kissoja on enemmän - peräti kaksi enemmän!

Helmi-maaliskuun vaihteessa perheeseemme nimittäin tassutteli kaksi uutta tulokasta löytöeläinkodilta, jossa miehelläni on tapana käydä kissoja rapsuttelemassa.

Luonnosta löytyneet emo ja pennut oli otettu löytölään hoiviin jo viime vuoden puolella ja näistä pienistä riiviöistä kaksi sisarusta muutti meille, punaraidallinen poika, sekä mustavalkoinen tyttö.

Tosin, minulle kahden kissan saapuminen oli yllätys joka loksautti leukani lattiaan niin, että kolina kävi, koska olin olettanut kissoja tulevan vain yksi. Mies päätti yllättää (shokeerata) vaimonsa perinpohjin, kun saapumispäivänä boksista kurkisteli yhden pään sijasta kaksi. Hetken syvään hengitettyäni lopulta toivuin järkytyksestä.. :)

Vilma ja Karvinen kiipeilypuussa
Krrhhh...Zzzz.. :)
Hyrinät ja haukunnat päättyy tällä erää tähän
- seuraavassa postauksessa vuorostaan pupumaisia kuulumisia.

torstai 28. tammikuuta 2016

6-vuotias!

Yhä kuin eilinen päivä se hetki, kun kannoin kotiin pienen karvaturrikan. Siitä on kuitenkin aikaa nyt lähemmäs kuusi vuotta, sillä tänään tuo karvaturrikka täyttää pyöreät kuusi vuotta!

Paavo on ollut koko ikänsä terve ja hyväkuntoinen, vaikka sillä on kastraatiosta johtuen tyypillinen, läpi vuoden jatkuva karvanvaihto. Koko sydämestäni toivon Paavon saavan elää terveenä vielä vuosia eteenpäin ☺


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen postaus

Iloinen tervehdys täältä Karvapuustista! Näin luontoa rakastavana ihmisenä paras tapa aloittaa vuoden ensimmäinen postaus, on värittää se ensimmäiseksi kuvilla kauniista talvisesta luonnosta. Hanki on kuorruttanut maisemaa valloittavalla valkeudellaan jo hyvän tovin, joten kameraa on tullut ulkoilutettua aina silloin tällöin.

Ihan kameran hyvinvointia ajatellen jätin sen kuitenkin kotiin hetkinä, jolloin pakkanen paukutti kolmisenkymmentä astetta nollan alapuolella. Etenkin kun teen vasta tuttavuutta vastikään joulukuussa ostamaani Canonin 100d:hen, joka pääsi syrjäyttämään vuosia palvelleen 450d:n. (Maasta olet sitä tullut.. ja hyllyllä pölyyntymään olet sinä tuleman..)

Ihastuin Canon sataseen aivan täysin sillä hetkellä, kun sen sain käteeni. Sen pienempi koko on kuin tehty hyppysiini, joten vaikka kuinka yritin vielä miettiä jotain muutakin, en saanut tätä enää mielestäni. Siispä se lähti sitten liikkeestä matkaani. Olen kovin tyytyväinen ostokseeni ☺







Tähän vuoteen on jo ehtinyt mahtua mukavan paljon uutta ja toivottavasti vielä paljon uutta ja mukavaa mahtuu vastakin. Kaninpoikasistakin on taas tullut sen verran kyselyitä, että se onkin hyvä aasinsilta siirtyä pupujuttuihin.

Tässä vuoden alkupuoliskolla olisi toiveissa kaksi eri kääpiöluppapesuetta, jotka syntyisivät helmi-maaliskuun aikana ja kesän puolella ainakin yksi kääpiöluppapesue. Toiveet ja toteutus ovat toki aina kaksi eri asiaa, joten aika näyttää kuinka kaikki menee. Kaikkiin poikueisiin on mahdollisuus syntyä valkoista sinisilmäistä, mutta prosentuaalinen todennäköisyys vaihtelee isävalinnan mukaan.

Kunhan poikasia alkaa maailmaan tupsahtamaan, on haussa taas mukavia sijoituskoteja, eli niitä kullanarvoisia pupuperheitä, joihin muuttaa elämään tavallista pupuelämää ☺

Tähän sijoituskotiasiaan sivuten liittyy asia, jota olen taas tullut miettineeksi paljonkin viime aikoina. Nimittäin kani, sen elämä ja elinolot.

Vaikka kaneja vielä nykyäänkin paljon pidetään häkeissä, osa jopa ainoastaan häkissä eläen, en itse näe kania niin sanottuna häkkieläimenä. Tämä ajatus itseasiassa tuntuu sitä vieraammalta, mitä enemmän sitä tulee miettineeksi ja mitä enemmän kanien kanssa eläneeksi.

Kun omistaa eläimiä, on asiassa yksi hienoin puoli se, että saa tarjota niille hyvät elinolot. Kani ei tässä suhteessa poikkea muista eläimistä, vaan sille tahtoo tarjota hyvät elinolosuhteet, aivan kuten vaikkapa koiralle tai kissallekin. Hyvinvoivia, elämästään nauttivia eläimiä on hieno seurailla ja katsella kuinka ne toteuttavat luonnollisia käyttäytymismallejaan.

Kun kaneja kasvattaa ja kasvatuksessa on pyrkimys johonkin, kuten itselläni terveen ja rikkaan perimän lisääminen, jalostuksessa mukana olevia kaneja tarvitsee väistämättäkin useampia. Ja siinä sitten tullaan taas siihen, minkä huomaan aina osuvan poikkiteloin oman ajatusmaailmani kanssa - iso kanimäärä. Mitä enemmän kaneja, sen vähemmän tilaa ja aikaa kullekin, sen vähemmän aikaa huomata pienet poikkeamat kasvussa ja kehityksessä.

Toisinaan kuulee puhuttavan, että jalostuseläimet ovat eri asia kuin lemmikit, joten näiden välille olisi helppoa vetää raja sen suhteen, millaiset elinolot niille ovat riittävät. On pakko olla vastarannan kiiski, sillä tuo särähtää korvaani hyvinkin voimakkaasti. En osaa, tai välttämättä edes halua osata, kokea asiaa näin. Oli se kani ihmisen näkökulmasta katsottuna sitten yksinkertaisesti lokeroiden lemmikki tai jalostuseläin, se ei oman näkemykseni mukaan tee eroa niiden elinolojen vaatimuksille.

Kuitenkin se, että ylipäänsä kasvattaa kaneja, on hieman ristiriitaista, mikäli on pohjimmiltaan hyvin eläinsuojeluhenkinen. Tämä perimmäinen ajatusmalli vaikuttaa taustalla hyvin voimakkaasti, kun on kyse kanien kasvattamisesta ja kanien määrän lisäämisestä samalla, kun toivoo ihmisten yhä enemmässä määrin hankkimaan perheeseensä aikuisen kodinvaihtajan.

Toisaalta, kanien kasvattamistakin voi tehdä nimenomaan niiden eläinten kannalta katsottuna monin eri tavoin. Esimerkiksi pääasiallinen ulkoisen olemuksen korostaminen ja sen jalostaminen haluttuun, vallitsevaan muottiin on tuntunut aina todella vieraalta, oli kyseessä sitten mikä laji tahansa. Saatika se, että eläimistä tämän myötä muodostuu eräänlaisia kilpakapuloita.

Noin kasvatusta ja kanien elinoloja ajatellessa, koen itse henkilökohtaisesti ehdottomasti parhaimmaksi ratkaisuksi sen, kun kanit saavat jokainen elää mahdollisimman hyvää ja monipuolista elämää - huolimatta siitä, onko ihan puhdasta lemmikinvirkaa toimittava, vai tulevaisuudessa myös jalostuksessa mukana olevaksi tarkoitettu yksilö. Ja siinä jälleen korostuu sijoituskotien tärkeys - ne mahdollistavat jokaisen kanin mahdollisuuden elää perheen keskellä lemmikkinä - arvoistansa elämää.

Vaan pohdinnoista potkukelkkaan, viime viikonloppuna oli Pirkanmaan Nakertajat ry:n tämän vuoden ensimmäinen pet-näyttely. Olin tapahtuman vastuuhenkilö, joten olin ikäänkuin hieman automaattisesti siellä koko päivän hääräämässä.

Ilokseni sain päivän aikana huomata, että mukana oli useita uusia ihmisiä, jotka eivät olleet ennen käyneet minkäänlaisessa kani- tai jyrsijänäyttelyssä. Näin nykyajan "kännykkäkulttuurin" aikaan on hirmuisen mukava huomata, että ihmiset yhä löytävät paikalle tapahtumiin, jossa tavata ihmisiä ja eläimiä ja oppia kenties jotain uutta. Ihanan reippaita & puheliaita lapsia oli myös paikalla, tuli vaihdeltua monet tarinat pupuista ja muista eläimistä ☺

Yhdistykselle jo lähestulkoon tyypilliseen tapaan oli mukana menossa taas buffa herkkuineen ja myös Eläinten Koulukuvaus oli paikalla ikuistamassa karvaturreja kuviin.



Päivään kuului tietysti monia leikkimielisiä kilpailuja, kuten marsujen kurkunsyöntikilpailu, kanien porkkanansyöntikilpailu, kanien ja marsujen kauneimmat viikset-kilpailu ja hamstereiden hamstrauskilpailu ☺

Olin aluksi ajatellut, etten omia kaneja ota mukaan, mutta sitten kuitenkin viime tingassa päätin pari töpöä mukaan ilmoittaa. Mukaan lähtivät Rufus ja Fiona, joista Rufus sai sekä KuMan täysistä 5p kohdista, että oli myös avointen urosten luokkavoittaja kolmonen.

Seuraava paikka jossa kanien kanssa vierailen, on Hämeenlinnan Kodinterra ensi viikon sunnuntaina 7.2. Tuolloin juhlitaan liikkeen Eläinmaailma-pisteen 2-v synttäreitä, johon lähden pupujen kanssa ilostuttamaan niin lapsia kuin aikuisiakin. Saa tulla silittelemään pupuja ja juttelemaan niitä näitä! ☺

En ole vielä täysin lyönyt lukkoon sitä, ketkä kaikki puput mukanani lähtevät, joten mikäli aiot mahdollisesti vierailla paikanpäällä tuolloin sunnuntaina, nyt on mahdollisuus esittää toiveita siitä, kuka mukanani saapuu siliteltäväksi.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Tauko

Karvapuusti-blogi jää tauolle.
 
 
Koko karvaperheen voimin toivottelemmekin nyt siis samalla kaikille lukijoille
äärettömän hyvää, parempaa ja parhainta vuotta 2016! ☺

tiistai 22. joulukuuta 2015

Talvipäivänseisaus & joulun toivotukset

Vuosi on kulunut ja tähän sitä on vääjäämättä tultu - talvipäivänseisaus, vuoden pimein päivä. Tämä on päivä jota jo marraskuussa odottelen saapuvaksi, koska miellän kevään odottamisen alkavan tästä synkän mustasta päivästä. Tästä on tie vain ylöspäin - kohti valoa! Vaan ennen sitä on aivan ovella koputteleva joulu. Toivottelemme kaikille lukijoillemme erittäin mukavaa joulunaikaa! ☺

Riemuloikan Sähäkkä Sahrami - Hilpu
Amazing Xannia - Miina
Houdini's Rue - Reela